KU: Tervehdys, BIOSin ekonomisti Jussi Ahokas. Puhuimme hallituksen esittämästä velkajarrusta pitkään Raha, talous ja politiikka -podcastin jaksossa. Tiivistä vielä, mitä hallitus oikein esittää?
Jussi Ahokas: Hallitus esittää finanssipoliittisen lain uudistamista. Tähän tuli tarve, kun EU:n talouspolitiikan uudet säännöt otettiin käyttöön. Nyt nämä säännöt pitää viedä kansalliseen lainsäädäntöön. Valitettavasti esitys ei kuitenkaan jää vain EU-sääntöjen toimeenpanoon, vaan menee pidemmälle.
Käytännössä lakiesityksen idea on nimittäin se, että Suomi ottaisi käyttöön myös erillisen kansallisen säännön, joka kiristäisi finanssipolitiikkaa enemmän kuin EU minimissään vaatii. Tämän säännön perusajatus on, että niin kauan kuin julkisyhteisöjen bruttovelkasuhde on yli 40 prosenttia, sitä pitäisi kahdeksan vuoden jaksoilla vähentää keskimäärin prosenttiyksikön verran vuodessa.
Tämän tavoitteen toteutumista seuraisi jatkossa riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto, jolle tulisi EU-lainsäädännön edellyttämä rooli finanssipolitiikan valvojana ja lisäksi tehtävä arvioida valtiovarainministeriön makrotalousennustetta. Jos näyttää siltä, että tavoite ei ole toteutumassa, käynnistyisi niin sanottu korjausmekanismi. Sen lopputuloksena hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon tarvittavista lisätoimista, jotka toteuttaisivat arviointineuvoston määrittämät korjausliikkeet.
Käytännössä siis talouspolitiikan arviointineuvostolle tulisi viimekätinen valta finanssipolitiikasta Suomessa. Se olisi aina lopulta kertomassa, tekeekö hallitus ”oikeanlaista” talouspolitiikkaa vai ei, vaikka poliittinen järjestelmä politiikan siunaisikin.
KU: Blueskyssä nostit esiin, että valtiovarainministeriön arvion mukaan 40 prosentin velkataso saavutettaisiin 50 vuodessa. Ennen sitä ei siis tehtäisi muuta kuin leikattaisi?
Näin esitykseen oli kirjattu. Tämä oli kuitenkin vain yksinkertainen aritmeettinen laskelma siitä, kauanko mekanistista sääntöä onnistuneesti seuraten sopeutusprojektissa menisi.
Pitää tietenkin huomioida, että todellisuudessa sopeutus itsessään vaikuttaa BKT:n ja siten velka-asteen kehitykseen negatiivisesti ja voi hyvinkin olla, että todellisuudessa tuossa aritmeettisessa sarjassa on mahdotonta pysyä. Tietenkin myös muut talouden suoristuskykyyn ja aktiviteettiin tulevaisuudessa vaikuttavat tekijät voivat vaikeuttaa uralla pysymistä. Monikriisissä näitä yllätyksiä tulee varmasti.
On siis mahdollista, että 50 vuotta ei riitä alkuunkaan, vaan säännön seuraaminen edellyttää vieläkin pidempään jatkuvaa aktiivista julkisen talouden sopeuttamista. Toki kaikkien toimien ei tarvitse olla menojen leikkauksia, vaan myös veronkorotukset kelpaavat.
”On siis mahdollista, että 50 vuotta ei riitä alkuunkaan”
Harva kuitenkaan näyttää ajattelevan, että talouskasvun kautta velkasuhdetavoitetta pyrittäisiin saavuttamaan. Eli vaikka niin, että investointipolitiikalla kiihdytettäisiin samalla sekä julkinen talous että yksityinen talous vahvaan kasvuun, jonka kautta vanhat velat suhteessa BKT:hen supistuisivat ja lopulta kasvu jäisi enenevissä määrin yksityisen sektorin harteille.
Tausta-ajatuksena tässä on kyllä julkisen talouden ja hyvinvointivaltion leikkaaminen sekä kurjistaminen, ei positiivisen tulevaisuuden näkemyksen kautta talouden hyvinvoinnin hoitaminen.
KU: Esityksessä on myös maininta 0,5 finanssipolitiikan kertoimesta. Mitä se tarkoittaa arviolle?
Tosiaan 2030-luvun alun tilannetta oli esityksessä havainnollistettu tällaisilla laskelmilla, joissa valtiovarainministeriö (VM) oli jälleen kerran valinnut kaiken tutkimuskirjallisuuden alapuolelta finanssipolitiikan kertoimen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että VM tarkoituksellisesti vähättelee leikkausten tai muun sopeutuksen vaikutusta talouskasvuun.
Tällä estetään se, ettei sopeutus ala jo arvioissa näyttää itseään vahvistavalta negatiiviselta kierteeltä eli noidankehältä, kuten tavataan sanoa. Sinällään johdonmukaista toimintaa ministeriöltä.
KU: Kuinka paljon poliitikoille jäisi liikkumavaraa, jos velkajarru otetaan käyttöön.
Tämä on hyvä ja tärkeä kysymys. Tässä pitää varmaan erottaa juridinen ja poliittinen liikkumavara. Käytännössähän poliitikoille ei tule mitään rangaistusta siitä, jos velkajarrun annetaan luistaa. Lisäksi lakia ollaan säätämässä normaalissa järjestyksessä, joten jos joku tuleva hallituskoalitio haluaa eduskunnan enemmistöllään lakia korjata, se on aina mahdollista.
Mutta jos laki säädetään, jää siitä kyllä tuleville hallituksille valtava poliittinen painolasti. Koko suomalainen talouspoliittinen ja yhteiskuntapoliittinen keskustelu käytäisiin tämän jälkeen velkajarrun kehyksessä. Vedottaisiin siihen, että kansainväliset velkakirjamarkkinat seuraavat velkajarrun pitävyyttä kuin hai laivaa ja jokaista, joka uskaltaa velkajarrua kritisoida leimattaisiin vastuuttomaksi poliitikoksi tai muuksi huruilijaksi.
”Jos laki säädetään, jää siitä tuleville hallituksille valtava poliittinen painolasti”
Kun Suomen poliittista historiaa katsoo, harva poliittinen liike on viime vuosikymmeninä pystynyt hankkimaan kannatusta tuollaiseen painostukseen ajautuessaan. Sen verran syvälle velkapelko – ja nykyään myös leikkauskiima, on suomalaisiin iskostunut. Eli liikkumavaraa jää, jos poliittista rohkeutta löytyy sitä käyttää.
Kaiken sanotun jälkeen, vielä yksi kysymys. Voisiko kuitenkin olla, että velkajarru toimisi kokoomuksen haluamalla tavalla?
Tarkoitat tällä varmaan sitä, että edelleen veronalennuksille olisi Suomen talouspolitiikassa tilaa ja silti velkajarru pitäisi julkisten menojen rankkojen leikkausten tuloksena. Kyllä sekin tuntuu todella vaikealta, kun tätä numeraalista sääntöä katsoo.
Siis kymmenen prosenttiyksikköä julkista bruttovelkasuhdetta alas aina vuosikymmenessä, kun talouskasvun eväät näyttävät surkeilta ja leikkauspolitiikka on kaiken lähtökohta. Kyllä tässä taidetaan väistämättä veronkorotusten tielle joutua, tai sitten kokoomuksen poliittinen peli lyö minut ja kaikki muutkin ällikällä härskiydellään ja samoin suomalaisten kyky katsoa tuon politiikan seurausten ohi.
Mutta kuten sanottua, kyllähän tuon lainsäädännön jälkeenkin poliittista liikkumavaraa on, jos rohkeutta sitä käyttää löytyy. Ja jos joltain sitä löytyy niin kokoomukselta. Sen on lähihistoriakin osoittanut.
Velkajarru ei maistu vasemmistoliiton Koskelalle: ”En usko sekuntiakaan”
uutiskirje 